Sijoittamisen ABC

2. Tee päätös

Ensimmäisessä Sijoittamisen ABC -osassa pohdittiin, onko sijoittamisessa järkeä ja onko sijoittaminen itselle sopiva tapa investoida varantojaan. Käsillä oleva toinen osa pureutuu yhteen sijoittamisen tärkeimmistä perusasioista, jämäkkään päätöksentekoon.

Kun olet todennut sijoittamisen sinulle sopivaksi puuhaksi, tee itseäsi sitova päätös sijoittamisen aloittamisesta. Päätä samalla, että teet ensimmäisen sijoituksesi viikon sisällä. Päätöksen ei tarvitse olla näyttävä tiedotustilaisuus somessa, mutta asia on syytä varsinaisesti päättää määräajan kanssa. Helposti nimittäin käy niin, että sijoittamisesta ensin kiinnostuu ja perehtyy asiaan päällisin puolin, sen jälkeen tulee tulokseen ettei tiedä mihin olisi paras sijoittaa ja päätyy siirtämään pähkäilyn myöhempään ajankohtaan. Lopulta sijoittamisen aloittaminen tyssää hyvän aikeen tasolle, jonka toteuttaa sitten joskus paremmalla ajalla. Nykyhetki on aina paras hetki aloittaa!

Jatka lukemista ”Sijoittamisen ABC”

Sijoittamisen ABC

1. Sijoittaminen, hyvä idea?

Erilaiset sijoitusvaihtoehdot hiipivät mieleen yleensä siinä vaiheessa, kun taskunpohjalle on kertynyt ylimääräistä ja varoille ei ole ollut näköpiirissä käyttökohdetta useampaan kuukauteen. Onko sijoittaminen hyvä idea, vai olisiko sittenkin paras pitää rahat turvassa pankkitilillä? Vaiko elää kuin huomista ei olisikaan ja pistää tili sileäksi varmuudelta jo pari päivää ennen seuraavaa palkkaa?

Omia tavoitteita, näkymiä ja rahankäytön mieltymyksiä on hyvä pohtia ennen sijoittamisen aloittamista. Tuottava sijoittaminen vaatii lähtökohtaisesti pitkäjänteistä sitoutumista ja luopumista joistain välittömistä hankinnoista, jotta voi myöhemmin toteuttaa kertyneillä varoilla haluamiaan asioita. Välityspalkkiot ja osakkeiden arvon heiluminen voivat tehdä lyhyen tähtäimen sijoittamisesta ja osakkeilla pelailusta kallista lystiä. Peukalosääntönä osakkeisiin ei kannatakaan laittaa rahoja, joita olettaa tarvitsevansa seuraavan 3 vuoden aikana.

Jatka lukemista ”Sijoittamisen ABC”

Penny & Dime

Blogi sijoittamisesta

Penny & Dime on uudenkarhea sijoitusblogi, jossa sijoittaminen ei ole pelkkää jargonia ja tunnuslukuja. Blogia pitää yksityinen piensijoittaja, joka tekee päivätyönsä asiantuntijana pk-seudulla. Luvassa on kirjoituksia sijoittamiseen, osakkeisiin ja markkinoihin liittyen, ajoittain seurataan myös salkun kehitystä. Satunnaiset vieraskynäkirjoitukset mielenkiintoisista aiheista tuovat oman mausteensa blogiin.

Salkkuni sisältää pääasiassa suoria ulkomaisia osakkeita ja ETF-sijoituksia. Seuraan markkinoita aktiivisesti ja teen pörssissä kauppoja kuukausittain, toisinaan useamminkin. Varsinkin koko markkinaa koskevat dipit ja suuremmat korjausliikkeet ovat mieleisimpiä ostopaikkojani.

Jatka lukemista ”Penny & Dime”