Sijoittamisen ABC

3. Avaa arvo-osuustili

Sijoittamisen ABC:n kolmannessa osiossa käydään läpi perusseikkoja salkun avaamisen ja välittäjävalinnan suhteen.

Pörssissä käydään kauppaa ns. julkisesti noteerattujen yritysten osakkeilla, yritysten joiden osakkeet tai osakesarja on kaupankäynnin kohteena yhdessä tai useammassa pörssissä. Lähtökohtana on, että yritystä omistava taho voi laittaa omistamiaan osakkeita myyntiin tietyn määrän tiettyyn hintaan, ja kiinnostunut ostaja voi tarjoutua ostamaan osakkeita tietyn määrän tiettyyn hintaan. Kauppa tapahtuu, kun myynti- ja ostotarjous kohtaavat. Tämän jatkuvan myynti- ja ostotarjousten välisen vuoropuhelun kautta muodostuu osakkeen hinta pörssissä.

Jatka lukemista ”Sijoittamisen ABC”

Osto: Twilio

Twilio menestyksen tiellä

Monipuolisia pilvipalveluja tuottava amerikkalainen yritys Twilio (TWLO) on perustettu vuonna 2008. Twilio tuottaa päätuotteinaan tukipalveluja muille yrityksille, yritykset voivat liittää esimerkiksi applikaatioihinsa haluamiaan ominaisuuksia ja räätälöidä nettisivustonsa Twilion mukautuvien palveluiden avulla.

Twilio listautui pörssiin 15 dollarin hinnalla kesäkuussa 2016. Kurssi teki ensimmäisenä vuonnaan piikin yltäen yli 60 dollarin hintaan, mistä se kuitenkin lasketteli pyörimään noin 30 dollarin paikkeille. Tämän jälkeen kurssi lähti huimaan nousuun vuoden 2018 alussa, ja tällä hetkellä Twilio hapuilee jo 100 dollarin haamurajaa.

twilio
Lähde: https://www.twilio.com/

Jatka lukemista ”Osto: Twilio”

AT&T: osta, pidä, myy?

Osinkoaristokraatti houkuttelee korkealla osinkotuotollaan

AT&T (T) on amerikkalainen teleoperaattori, jonka keskeisiä toimialoja ovat internetpalvelut, lanka- ja mobiilipuhelinpalvelut sekä digitaalinen tv ja laajakaista-tv. AT&T:ssa on todellista historian havinaa: sen juuret juontavat vuoteen 1885, jolloin Alexander Graham Bell perusti American Telephone and Telegraph Companyn. Vuosien varrella on tapahtunut erilaisia yrityskauppoja, jakautumisia ja muita muutoksia, ja nykyisenä tunnettu AT&T Corporation onkin ollut olemassa vasta vuodesta 2005 alkaen.

AT&T on osinkoaristokraattina tunnettu, arvostettu yritys. Osinkoaristokraatiksi päästäkseen yrityksen on tullut nostaa osinkoaan vähintään edelliset 25 vuotta ilman notkahduksia ja yrityksen tulee kuulua S&P 500 -indeksiin. AT&T on nostanut osinkoaan tasaisesti 34 vuotta (aiemmin SBC-nimen alla), joten yhtiö leikkaisi osinkoaan vain hyvin raskain perustein.

at&t

Jatka lukemista ”AT&T: osta, pidä, myy?”

3 megatrendiyhtiötä: kannabis

Kanadalaiset kannabisyhtiöt Canopy Growth, OrganiGram Holdings ja Aphria

Vuosi 2018 oli merkittävä muutoksen vuosi kannabikselle. FDA teki historiaa hyväksymällä kannabisjohdannaisen lääkkeen, kannabiksen käyttö laillisena lääkkeenä laajeni ja merkittävimpänä periaatteellisenakin muutoksena Kanada laillisti kannabiksen viihdekäytön. Nämä muutokset ovat avanneet ovia uudelle miljardibisnekselle, ja hyvin perustellusti laillisen kannabiskaupan voi odottaa kasvavan valtavasti tulevina vuosina.

Sijoittajan näkökulmalta laillistaminen on erinomainen asia kanadalaisille yrityksille myös siksi, että sen myötä yritykset voivat saada tavalliseen tapaan lainaa ja muita pankkipalveluita toimintansa kehittämiseen. Rahoitusta ei tarvitse lähtökohtaisesti hankkia osakeannin kautta, osakkeen arvoa loputtomasti dilutoimalla.

Jatka lukemista ”3 megatrendiyhtiötä: kannabis”